|
Haaste! Hanki lisää jäseniä sukukirjaprojektin onnistumiseksi
Huom! Elossa olevia Ryynäsiä (nykyiseltä nimeltään ja entiseltä
nimeltään) on yhden tiedon mukaan 3480 henkilöä, joista ulkomailla asuu 214
henkilöä. Ryynäset Sukuseura ry:n jäsenmäärä oli maaliskuussa 336 henkilöä.
Valitettavasti jäsenmäärä on hiljalleen laskussa. Siksi käynnistämme
jäsenhankintakampanjan. Tavoitteenamme on saada jäsenmäärä nousemaan ainakin
500:taan henkilöön. Hallituksesta käsin meidän on vaikea saavuttaa kaikki
Ryynäset Suomessa ja Suomen ulkopuolella. Sinä jäsen olet nyt avainasemassa.
Anna tehokkaan "puskaradion" toimia. Pyydämme Sinua ryhtymään aktiivisesti informoimaan sukuseurastamme samalla kun levität tietoa meneillään olevasta sukukirjaprojektista. Jäseniksi haluamme kaikenikäiset Ryynäset, myös ennen jäseninä olleet, mutta jäsenyydestä luopuneet Ryynäset, ja ennen kaikkea nuorempien sukupolvien Ryynäset. Toki työelämässä olevat henkilöt ovat kiireisiä, mutta ikääntyessä omien juurien etsiminen ja tunteminen alkavat kiinnostaa entistä enemmän. Siispä keskustele lapsiesi kanssa, sisarustesi kanssa, vanhempiesi kanssa, serkkujesi kanssa ja muiden sukulaistesi kanssa. Kerro heille yhteisestä sukukirjaprojektistamme, joka joiltakin osin on jo menossa kovaa vauhtia eteenpäin. Ja kerro heille kotisivuistamme www.ryynaset.fi ja siellä olevista kirjaprojektin sivuista. Rahastonhoitaja Kullervo Ryynänen ottaa mielellään ilmoituksia vastaan jäseniksi haluavilta. Voitte ottaa yhteyttä Kullervoon:
*
sähköpostilla kullervoryynanen@hotmail.com
(ei pistettä etunimen ja sukunimen välissä)
Helpoin tapa saada nuorempaa sukupolvea mukaan on maksaa heidän puolestaan ensimmäisen vuoden jäsenmaksu 15 euroa/henkilö. Jos lapsesi tai sukulaisesi haluaa liittyä sukuseuramme jäseneksi, hän voi maksaa jäsenmaksun myös suoraan lehden mukana tulleella maksulomakkeella. Maksun lisäksi hänen tulee ilmoittaa Kullervo Ryynäselle - nimensä Vielä pari sanaa kotisivuista. Jos Sinulla ei ole
nettiyhteyttä, käänny rohkeasti sellaisten sukulaistesi ja ystäviesi puoleen,
joilla nettiyhteys on. Varmasti he mielellään näyttävät Sinulle Ryynästen
kotisivuja ja siellä olevaa informaatiota, ennen kaikkea meidän yhteisestä
sukukirjahankkeesta.
Hallitus toivottaa Sinulle ja
läheisillesi hyvää ja lämmintä kesää! |