Yhteenveto Ryynästen Sukuseura ry:n vuosikokouksesta 15.5.2010

Kokous pidettiin lauantaina 15.5.2010 Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa. Kokoukseen osallistui lähes sata henkilöä. Kokous vietiin läpi hyvässä hengessä ja kokousväki osallistui aktiivisesti keskusteluun.

- Kokouksen puheenjohtajana toimi sukuseuran kunniapuheenjohtaja Viljo Ryynänen ja sihteerinä Kyösti Ryynänen.
- Kokous hyväksyi vt. puheenjohtaja Erkki Ryynäsen esittelemän toimintakertomuksen ajalta 2008-2009 sekä rahastonhoitaja Kullervo Ryynäsen esittelemän   tilinpäätöksen ja taseen  samalta ajalta.
- Hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.
- Hyväksyttiin edellä mainittujen henkilöiden esittelemät toimintasuunnitelma ja talousarvio kaksivuotiskaudelle 2010-2011.
- Päätettiin korottaa vuodesta 2011 alkaen henkilöjäsenmaksu 15 eurosta 20 euroon ja perhejäsenmaksu 25 eurosta 30 euroon, koska talousarvio osoitti liian suurta alijäämää tälle ja ensi vuodelle.
- Hallituksessa erovuorossa olleet Tom ja Kyösti Ryynänen valittiin uudelleen. Uusina jäseninä kokousväki valitsi hallitukseen Raili Kulmalan Riihimäeltä, Outi Niemenmaan Helsingistä, Ari Ryynäsen Rovaniemeltä ja Hilkka Tauriaisen Vantaalta. Lisäksi hallituksessa jatkavat Erkki ja Kullervo Ryynänen. Täten hallituksessa istuu kahdeksan henkilöä.
- Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Erkki Ryynänen Espoosta ja varapuheenjohtajaksi Tom Ryynänen Helsingistä.
- Entiset tilintarkastajat Juhani Ryynänen Lieksasta ja Matti Ryynänen jatkavat varsinaisina tilintarkastajina. Varatilintarkastajiksi kutsuttiin Liisa Jokitalo ja Riitta Muikku.
- Alustavasti seuraavaksi sukujuhlapaikaksi päätettiin Savonlinna elokuussa 2012 oopperajuhlien jälkeen. Juhla tulee olemaan kaksipäiväinen.
- Tarkoituksena on järjestää välivuotena 2011 yhden päivän seminaareja sukukirjaprojekteja varten.

- Virallisen kokouksen jälkeen puheenjohtaja kiitti hallituksesta poisjääneitä jäseniä Laura-Terttu Ryynänen-Hoffmannia, Helena Ryynästä ja Risto Ryynästä sekä kukitti heidät.

- Uudet hallituksen jäsenet esittäytyivät kokousväelle.

Erkki Ryynänen

Hallituksen puheenjohtaja